St1 laajentaa sähköautojen suurteholatausverkostoaan

Energiayhtiö St1 on laajentanut sähköautojen suurteholatausverkostoaan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Suomessa yhtiö on jo avannut St1- ja Shell-asemilleen yli 30 uutta suurteholatauskenttää, ja lisäksi se rakentaa kattavaa latauskenttien verkostoa Ruotsiin ja Norjaan. St1 investoi vuonna 2024 kaikkiaan noin 50 miljoonaa euroa latausinfrastruktuurinsa kasvattamiseen, mikä tukee merkittävästi sähköautoilun kasvua yhtiön pohjoismaisilla kotimarkkinoilla.

Suomessa täyssähköautojen määrä on kasvanut nopeasti, ja vuoden 2024 lopulla niitä on jo yli 110 000. St1 vastaa tähän kehitykseen laajentamalla St1 Charge -latausverkostoaan, joka tarjoaa sähköautoilijoille helposti saavutettavan, nopean ja luotettavan latausmahdollisuuden.

”St1 Charge -suurteholatauskentät on suunniteltu sujuvoittamaan sähköautoilijoiden arkea”, kertoo St1:n myynti- ja verkostojohtaja Juha Vanninen. ”Asemat sijaitsevat St1- ja Shell-asemien yhteydessä keskeisillä paikoilla hyvien liikenneyhteyksien varrella. Hyödynnämme asemillamme huipputeknologiaa, ja HPC-suurteholatauspisteissä lataus on huomattavasti nopeampaa kuin perinteisissä perus- ja teholatauspisteissä.”

Suurteholatauskenttien kokonaiskapasiteetti vaihtelee 600 kW:sta 1,2 MW:iin. Latauskenttien dynaaminen tehonjako mahdollistaa useiden autojen samanaikaisen lataamisen, ja latausnopeus jakautuu automaattisesti ajoneuvojen tarpeiden mukaan. Latauspisteiden maksimiteho on 400 kW, mikä mahdollistaa nopean latauksen kaikille sähköautoille ja myös uusille plug-in-hybridimalleille, joissa on CCS2-liitäntä.

Sähköautojen latauksen voi maksaa Visa- ja Mastercard -korttien lähimaksulla sekä Apple Pay -ja Google Pay -sovelluksilla. Maksupalveluita tullaan kehittämään entisestään ja vuonna 2025 latauksen voi maksaa lisäksi St1-sovelluksella ja yrityksille suunnatulla St1-yrityskortilla.

St1:n pohjoismainen sähkölatausverkosto jatkaa kasvuaan

St1 rakentaa sähkölatausverkostoa myös Ruotsiin ja Norjaan. Norjassa verkosto kattaa jo yli 70 asemaa ja satoja latauspisteitä, ja Ruotsissa on kuluvan vuoden aikana avattu latauspisteitä 15 asemalle.

”Kokemukset muissa Pohjoismaissa ovat olleet arvokkaita ja hyödynnämme niitä laajentaessamme toimintaa Suomessa”, kertoo Vanninen.

Vuoden 2024 aikana St1 investoi noin 50 miljoonaa euroa latausverkostonsa kasvattamiseen Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tukea investointeihin St1 on saanut EU:n Verkkojen Eurooppa -ohjelman kautta (Connecting Europe Facility, CEF), joka on tukenut rakentamista osarahoituksella Suomessa ja Ruotsissa. Lisäksi Energiavirasto on rahoittanut latauspisteiden rakentamista Suomessa.

Lisätietoja

Juha Vanninen, myynti- ja verkostojohtaja, St1, juha.vanninen@st1.com, puh: 040 845 0221

Tiia Lemmetti, viestintäpäällikkö, St1, tiia.lemmetti@st1.com, puh: 040 048 0370

Lue lisää verkkosivuiltamme: Sähköauton lataus - St1
 

St1 Nordic Oy on energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten edistyneisiin biopolttoaineisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1259 St1- ja Shell-huoltoasemaa ja kaasun tankkauspistettä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 1000 henkilöä. www.st1.com

 

EU

 

EU

 

 

 

 

 

arrow-right
Edellinen
Suomen Lantakaasu investoi yli 80 miljoonaa Kiuruveden biokaasulaitoshankkeeseen

11.11.24

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki